23. toukokuuta 2018

Riverdale: 2. tuotantokausi (2018)



traileri / 2 kausi / 22 jaksoa / 45 min / v. 2017-2018 / the cw

Lisää Riverdalea! Postaus sisältää pieniä spoilereita ensimmäiseltä kaudelta. Toinen tuotantokausi alkoi lokakuussa 2017 ja viimeinen jakso tuli ulos viime viikolla, 17.5. Tuskaisan pitkä aika yhden tuotantokauden katsomiseen, ja meinasin jopa odottaa että kaikki jaksot on julkaistu ennen kuin aloitan tämän kauden - mutta en sitten millään malttanut!

Pidin ensimmäisestä tuotantokaudesta tosi paljon, ja sen vuoksi oletukset tätä kautta kohden oli aika korkealla. Mielestäni tämäkin kausi olisi voinut olla lyhyempi, ja 22 jaksoa näin vähällä sisällöllä ei ollut mikään paras ratkaisu. Loppua kohden tämä kuitenkin parani ja jutut alkoi olemaan jännittävämpiä. Ekan kauden päätösjakso oli mitä mainioin: Frediä ammuttiin, Cheryl poltti talonsa, Jughead veti päällensä Serpentsien takin ja Archie pelasti Cherylin. Suht hyvät lähtökohdat tehdä seuraavasta kaudesta mahtava - mutta todellisuus on se, että yli puolet toisesta kaudesta menetin vaan hermoni Archieen ja sen typeryyteen, sekä itse paholaiseen - Hiram Lodgeen.

Toinen kausi pyörikin suurimmaksi osaksi Lodgejen ympärillä. Hiram pyrkii omistamaan koko Riverdalen ja juonii Serpentsejä vastaan, Veronica leikkii pahista ja Hermione siemailee kallista juomaa pyrkien samalla pormestariksi. Archie tekee parhaansa päästäkseen Lodgejen suosioon, ryhtyy Hiramin sätkynukeksi ja tekee itsensä typeräksi useammassa jaksossa. Black Hoodin tapaus nousee esille, Cooperin perhe on pahassa jamassa ja Blossomit kieroilee tapansa mukaan.

Cheryl nousi lempparit -asteikolla toiseksi, ja ensimmäistä sijaa pitää edelleen Jughead Jones (ja muu Serpents -kööri)! Pidän myös erityisen paljon Kevinistä, ja toivon että kolmannella kaudella hänellä olisi hieman isompi rooli. FP miellyttää silmää ja on muutenkin kiinnostava hahmo, harmikseni hänenkin osuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kokonaisuudessaan kausi oli ihan ok - se kuitenkin olisi voinut olla monella tasolla parempi. Kauden venyttäminen tuntui rahastukselta (ja siis mikä se musikaalijakso oli olevinaan?) ja juoni oli paikoin tosi kömpelöä. Kuvaustyyli, tapahtumien paikat, asetelmat ja tunnelmat toimii kuitenkin todella hyvin!

Kolmas kausi on tulossa ilmeisesti syksyllä 2018, ja kolmannelta kaudelta pysyvän paikan ovat saaneet Vanessa Morgan (Toni, Serpents-tyttö) ja Charles Melton (meuhkaaja Reggie). Jään innolla odottamaan mitä tuleman pitää, kausi loppui taas sellaiseen kohtaan että jaiks paiks. Enkä muuten luota Cooperin Pollyyn sitten ollenkaan.

Joko teillä on uusin kausi katsottuna? 

18. toukokuuta 2018

Kiera Cass: Kruunu

"Kun Eadlynistä tuli ensimmäinen oman Valintansa järjestänyt Illéan prinsessa, hän ei odottanut rakastuvansa kehenkään kolmestakymmenestäviidestä kosijastaan. Mutta kun palatsin tapahtumat sysäävät häntä entistä enemmän huomion keskipisteeksi, Eadlyn tajuaa, että hän ei ehkä tahdokaan jäädä yksin.

Eadlyn ei vieläkään usko saavansa samanlaista satumaista rakkaustarinaa kuin vanhempansa kaksikymmentä vuotta aiemmin. Joskus sydän saattaa kuitenkin yllättää... ja nyt Eadlynin on tehtävä valinta, joka tuntuu vaikeammalta - ja tärkeämmältä - kuin hän on koskaan osannut odottaa."

Teos: Kruunu
Sarja: Valinta / The Selection
Alkuperäinen nimi: The Crown
Kirjailija: Kiera Cass

Suomentaja: Laura Haavisto
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Pen & Paper 
Mistä: oma kirjahylly


Valinta -sarjan aiemmat osat: Valinta, Eliitti, Ainoa & Perijätär. Pikakelaus näihin osiin: kolmesta ensimmäisestä pidin, neljäs osa tuntui turhalta mutta koin silti viihtyväni. Viides osa, eli tämä, oli nyt sitten ainoastaan ja vain typerä. 

Vaikka rakastankin lukea kevyttä hömppää höystettynä ärsyttävillä teineillä, ei ollut tämä viimeinen osa mun pala kakkua. Eadlyn oli jo aiemmin raivostuttava, enkä uskonut että tilanne voisi oikeastaan enää pahentua, mutta voi, kuinka väärässä olinkaan. Voi olla että tämä helle on sumentanut mun pääkopan, ja siksi olen jälleen negatiivisella asenteella liikenteessä - mutta nämä Eadlynista kertovat kirjat ovat menneet ja pilanneet täysin alkuperäisen Valinnan hahmot. Maxon ja America on latteita, samoiten kuin Marlee ja Aspen. Nyt näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla lukematta, ja tyytyä niihin kolmeen ensimmäiseen kirjaan. Jäi oikeasti vaan paha maku suuhun. 


"Jokainen yhdessä viettämämme hetki pyöri mielessäni. Hänen kiusaantunut olemuksensa ensimmäisenä päivänä, ja se kun toruin häntä kynsien pureskelusta ennen paraatia. Tapa, jolla hän suojeli minua, kun keittiössä puhkesi tappelu, ja se, miten katseeni kääntyi toistuvasti häneen, kun pojat olivat tulleet rukoileman sairaalasiiven oville. Ja kaikkein hämmästyttävimpänä, hetki Naisten salissa, jolloin Camille oli kysynyt, kuka täytti ajatukseni, ja miten kovasti minun oli täytynyt pidätellä itseäni, etten olisi sanonut hänen nimeään ääneen silloin." s. 194

Eniten mua häiritsee tässä se, kuinka vähälle huomiolle Valintaa ympäröivä maailma on jätetty. Ymmärrän sen, ettei tämän kirjasarjan pointti ole käsitellä Illéaa, sen ongelmia ja vikoja, mutta voi kuinka paljon tämä koko sarja olisi noussut asteikolla korkeammalle, jos sitä olisi tuotu esiin vielä enemmän. Ei myöskään vaikuta uskottavalta, että aiemman osan mellakointi on unohdettu lähes kokonaan, ja Eadlyn tekee valtavia päätöksiä hätiköiden ja se uppoaa kansaan kuin veitsi sulaan voihin. 

Pääosaan pääsee siis yllätys yllätys itse Valinta. Valinnan loppuratkaisua en olisi osannut odottaa aiemmassa osassa, ja olinkin täysin varma siitä että Eadlyn valitsee Kilen. Salaa toivoinkin sitä, mutta jopa Kile ärsytti tässä osassa, joten olen ihan tyytyväinen hänen tekemään päätökseen. Aika selkeä valinta se kyllä oli muutaman luvun jälkeen, mutta se ennalta-arvattavuus nyt on pieni ongelma näiden muiden rinnalla. Mutta mikä pahinta - en oikeasti viihtynyt tämän parissa, eikä se edes ollut mielestäni mitenkään ihana rakkaustarina. Yleensä onnelliset loput saa mut unohtamaan kaiken muun, valitettavasti niin ei nyt käynyt.


15. toukokuuta 2018

Cassandra Clare: Tuhkakaupunki

"Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa. Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä halujaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin."

Teos: Tuhkakaupunki
Sarja: Varjojen kaupungit #2
Alkuperäinen nimi: City of Ashes
Kirjailija: Cassandra Clare

Suomentaja: Terhi Leskinen
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
Mistä: oma kirjahylly


Ihan ekana: en kerta kaikkiaan siedä tätä Claryn ja Simonin suhdesotkua. Ehkä se vaan johtuu siitä että Jace on se ainoa oikea ja ärsyttää tää että oikeen pakottamalla pakotetaan joku suhdekuvio mukaan. Simon ei muutenkaan kuulu mun lempihahmoihin, ja mua raivostuttaa että Clary antoi Simon-paran uskoa että heillä saattaisi olla mahdollisuus, vaikka kaikkihan me tiedetään (Simppa mukaan lukien) ettei se ole totta. Syön pääni jos tää sekoilu jatkuu vielä seuraavissa osissa. 


"Jace", Clary sanoi. "Miksi sinä teet tämän minulle?"
"Koska sinä valehtelet minulle. Ja valehtelet myös itsellesi." 


No joo, pidin tästä tosi paljon, oikeesti varmaan ihan liian paljon, enkä jaksa odottaa että pääsen lukemaan seuraavat osat. Mainitsin jo sarjan ekan osan postausta kirjoitellessani että kirjan maailma on mielestäni onnistunut, ja oon edelleen samaa mieltä. Nautin niin paljon siitä että voin uppoutua täysillä tähän mulle entuudestaan outoon fantasiamaailmaan, kun fantasian lukeminen on jäänyt aika lailla Harry Pottereihin. Tää on sellainen sarja josta löytyy jotain pieniä miinuksia, mutta en ole jaksanut kiinnittää niihin huomiota, ja haluan vaan nauttia näiden lukemisesta.

Mulla on mennyt vähän ohi että mitä vastaan ne varjometsästäjät oikeasti taistelee - demonit ja hylkiöt ja ja ja mitä niitä vielä oli - menen niiden suhteen ihan sekaisin. Pidän kuitenkin siitä, että tässä oikeasti on kaikkea vampyyreista ihmisiin ja velhoihin. Claryn kyky tehdä (kirjoittaa?) riimuja ärsyttää, en millään haluaisi siitä sitä henkilöä, joka tupsahtaa ihan uuteen, tuntemattomaan maailmaan ja yhtäkkiä onkin kaikista vahvin ja voimakkain.

Tapahtumat kulkee sujuvasti eteenpäin, ja luinkin koko kirjan jälleen yhdeltä istumalta läpi. Jace - tuo ihanan pirullinen tyyppi näytti itsestään myös haavoittuvamman puolen, Alec nosti päätään ja pidän hänestä entistä enemmän. Kerronta oli aina välillä hiukan kömpelöä, ja putosin muutaman kerran kärryiltä että kenen näkökulmasta tätä nyt kerrotaan. Pahis-Valentine raivostuttaa, Inkvisiittori oli kuin olikin yksi lemppareistani ja ihmissusi-Maia oli kiva lisä joukon jatkoksi.

Varjojen kaupungit:
- Luukaupunki, osa 1

11. toukokuuta 2018

Virginia Vallejo: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria

"Millaista on rakastaa miestä, joka johtaa maailmanlaajuista kokaiinikauppaa läpeensä korruptoituneessa maassa? Toimittaja Virginia Vallejo kertoo avoimesti monivuotisesta suhteestaan Kolumbian pelätyimpään huumeparoniin Pablo Escobariin. Virginia sai maksaa rakkaudestaan kalliin hinnan: vuonna 2006 USA:n hallitus vei hänet turvaan Yhdysvaltoihin, missä hän toimi todistajana historian suurimmassa rikosoikeudenkäynnissä."

Teos: Rakastin Pabloa, vihasin Escobaria
Alkuperäinen nimi: Amando a Pablo, Odiando a Escobar
Kirjailija: Virginia Vallejo

Suomentaja: Sari Selander
Sivumäärä: 461
Kustantaja: Like 
Mistä: oma kirjahylly


Pablo Escobar on varmaan jos ei jokaiselle niin ainakin suurimmalle osalle tuttu nimi jossain määrin. Hän oli (ja on edelleen) varmasti yksi maailman tunnetuimmista rikollisista sekä yksi maailman rikkaimmista miehistä. Hänen tarina on erittäin mielenkiintoinen kaikessa karmeudessaan. Escobarin kartellin on sanottu jakaneen jopa 80% koko maailman kokaiinista. Kartellin arvioidaan tuottaneen 80-luvun puolivälissä noin 420 miljoonaa dollaria viikossa. 

Ensimmäinen kysymys herää ennen kuin ehdin edes avata kirjaa: kuinka paljon tästä oikeasti on totta? Kuinka paljon tapahtumia on muutettu? Kirjan loputtua herää toinen kysymys: miten ihmeessä Virginia voi muistaa kaiken näin tarkasti? Kuinka paljon hän on lisännyt, vähätellyt tai liioitellut tapahtumia? Ken tietää, mutta täysin ei tietysti voi yhden ihmisen näkökulmaan luottaa. Jos joku asia on selvä, niin se, että Pablo on ehdottomasti vastenmielinen tyyppi, eikä ollut kiva lukea kuinka kylmästi ja julmasti hän kohtelee niin Virginiaa kuin muitakin ihmisiä. 


"Enää en piittaa kaatopaikan löyhkästä tai muista sen kauheuksista enkä siitäkään, miten Pablo miljoonansa hankkii, vaan ainoastaan sillä on merkitystä, millaisiin ihmetekoihin hän niiden avulla kykenee." s. 59


Ärsytyksen aiheeksi nousi ehdottomasti Virginian tapa nostaa itseään jalustalle. Hän kertoo useampaan kertaan olevansa hoikka, älykäs ja kaunis, kuinka hän pukeutuu merkkivaatteisiin ja on hyväsydämminen, kaikki huomioon ottava ihminen. Minun silmiin moni hänen tekemistä ja sanomista asioista vaikuttaa puhtaasti ylimielisyydeltä. Hän on koppava ja arvosteleva, mutta ehkä hänen on syytäkin olla liikkuessaan Pablon, kartellien, poliitikkojen ja muiden vaikutusvaltaisten ihmisten joukossa. Kai sekin kertoo ihmisestä jo jotain, kun hän ei enää piittaa kauheuksista, ja näkee Escobarin "hyväntekijänä" korruptoituneessa Kolumbiassa. Tässä tilanteessa ei mielestäni ole syytä ollenkaan pitää itseään parempana ihmisenä, jos hyväksyy kaikki Pablon tekemät kamalat asiat, ja vielä auttaa häntä - vaikkei itse varsinaisesti pyssy kädessä heilukkaan. 


"On asioita, jotka olemme aina tienneet, mutta joista emme koskaan puhu, kuten se, että niille joissa virtaa valtaanpitävien veri, minä tulen aina olemaan porvarisdiiva ja hän multimiljonäärikriminaali." s. 125


Sivulla 285 Virginia kirjoittaa "yhdessä yössä olen lakannut rakastamasta häntä", ja täytyy myöntää että olin hieman hämmästynyt siitä miksi tuo ajatus pulpahti hänen päähän niin myöhään. Toki kirjasta nousi esiin myös se kuinka Pablo uhkailee ja kiristää häntä, ja kyllähän se kuulostaa mahdottomalta päästä pois keskeltä jengien ja huumebisneksen ympäröimää elämää, varsinkin jos siitä tietää kaiken - mutta on järkyttävää kuinka paljon hän sietää ja silti rakastaa.


Pablo entisestä rakkaudestaan Wendystä:
"Sitten eräs kaunis päivä hän huomasi olevansa raskaana lukuisista varoituksistani huolimatta. Eikä siinä suinkaan kaikki, vaan hän marssi yhtenä aamuna kampaamoon, jossa tiesi vaimoni olevan ja huusi tälle: 'Tämä on oikea rakkauden hedelmä, ei mikään velvollisuudesta siitetty jälkeläinen niin kuin sinun lapsesi!'. Seuraavana aamuna lähetin neljä kaveria hakemaan häntä. Pojat raahasivat Wendyn eläinlääkärille ja käskin tohtorin tehdä hänelle abortin ilman puudutusta. En nähnyt häntä enää koskaan sen jälkeen enkä ole hetkeäkään kaivannut häntä." s. 162

Suosittelen kyllä lukemaan, jos yhtään kiinnostaa. Herättää ehdottomasti ajatusten lisäksi myös vihaa ja surua. Avaa taas pienen palan lisää karmaisevan Escobarin elämästä. Täytyy tämän jälkeen myös katsoa se Netflixin Narcos, joka on roikkunut katsottavien listalla jo pienen ikuisuuden.